Vår förening
Vårföreningen oli pieni lauluryhmä, joka toimi Helsingissä vuosina 1864-1867.
Levyn Suomen musiikinhistorialle merkittävä osuus koostuu kuudesta teoksesta, jotka joko sävellettiin tai sovitettiin Vår föreningenille, ja jotka ovat olleet unohdettuina lähes 150 vuotta. Laulut ovat osa unohduksiin jäänyttä 1800-luvun kulttuurihistoriaamme, jossa vilisee tuttuja nimiä kuten Pacius, Topelius, Linsen ja Fabritius. Kukaan tuskin tietää entuudestaan, että Kesäpäivä Kangasalla on alunperin kirjoitettu naiskuorolle ja nimenomaan Vår föreningenille.
Vår föreningenin ohjelmistossa on huomattavissa se, ettei naiskuorolle ollut olemassa vielä 1860-luvulla omaa ohjelmistoa eikä naiskuoron mahdollisuuksia oltu vielä ymmärretty. Toisaalta ei ohjelmistoa voinut ollakaan, sillä naisten julkinen esiintyminen oli naimisissa olevilta naisilta kiellettyä toimintaa. Nykyään naiset sentään saavat laulaa julkisesti, mutta edelleen on vaikeaa löytää naiskuorolle sopivaa tarpeeksi haastavaa ja hyvää ohjelmistoa.
Musiikintutkija Sakari Ylivuori, joka on rekonstruoinut Vår föreningenin ohjelmiston, avaa seuraavassa kuoron historiaa ja nyt äänitettyjä kappaleita:
“Maaliskuun 20. päivänä 1864 seitsemän nuorta naista, Ellen Nervander, Inna Haeggström, Augusta Cadonius, Aina Topelius, Fanny Decker, Ada Linsén ja Thérèse Decker tapasivat sattumalta ravintola Kaisaniemessä. Mielijohteesta ja eräiden paikallaolijoiden yllytyksestä he päättivät kokeilla stemmalaulantaa keskenään. Koska naiskuorolauluja heillä ei ollut, toimi spontaanina ohjelmistona suosituimmat mieskuorolaulut, joita naiset olivat kuunnelleet niin useasti, että pystyivät laulamaan niitä korvakuulolta.
Laulamista jatkettiin ravintolan ulkopuolella puistossa, jossa naiset päättivät siltä paikalta perustaa oman lauluyhdistyksen, jota voidaan pitää Suomen ensimmäisenä naiskuorona. Yhdistys sai vähän myöhemmin nimen Vår förening, ja laulajat nimesivät keskuudestaan johtajakseen Thérèse Deckerin (myöh. Hahl). Thérèse Decker vastasi myös alkuaikojen ohjelmistosta sovittamalla suuren määrän aikansa suosikkilauluja.
Yhtyeen ensiesiintyminen tapahtui Topeliuksien kotona yhtyeessä alttostemmaa laulaneen Aina Topeliuksen 18-vuotissyntymäpäivien yhteydessä. Tämä esiintyminen kuvaa heidän toimintaansa hyvin, sillä he esiintyivät pääasiassa vain yksityisissä tilaisuuksissa. Ensiesiintyminen oli tärkeä, sillä paikalla oli useita säveltäjiä (kuten Gabriel Linsén ja Henrik Borenius), jotka lupasivat siltä seisomalta säveltää ja sovittaa uudelle yhtyeelle musiikkia.
Lukuisten yksityistilaisuuksien lisäksi yhtye järjesti yhden ainoan julkisen konsertin. Se oli hyväntekeväisyyskonsertti Kaivohuoneella toukokuussa 1867. Aivan tavallinen julkinen konsertti se ei kuitenkaan ollut, sillä konserttia ei mainostettu yhdessäkään sanomalehdessä. Siitä huolimatta paikalle saapui peräti 470 maksanutta kuulijaa ja lipputuloja hyväntekeväisyyteen kertyi peräti 600 markkaa eli noin 2 500 nykyeuroa.
Yhtye päätti lopettaa toimintansa tuohon konserttiin. Syitä lopettamispäätökselle oli monia, mutta tärkeimpänä kuitenkin se, että jäsenistä useampikin oli kihoissa ja menossa naimisiin, mikä rajoitti tulevia toimintamahdollisuuksia: julkinen esiintyminen ei katsottu soveliaaksi naimisissa olevalle naiselle. Lopettamispäätös ei ollut kuitenkaan lopullinen. Muutaman vuoden tauon jälkeen yhtye oli jälleen koolla Topeliuksilla ja suostui pitkän maanittelun jälkeen laulamaan muutaman lauluistaan.
Tämän jälkeen heille syntyi tapa kokoontua esimerkiksi nimipäivinä laulamaan yhdessä – toiminta siis jatkui lopettamispäätöksen jälkeen vielä mutta edelleen pääosin yksityisessä, suljetussa piirissä. Perustajajäsenistä Ada Linsén menehtyi 1868 nälkävuosien uhrina, jolloin Aina Topelius jäi alttostemmaan yksin. Linsénin tilalle yhtyeeseen otettiin Alfhild Lindén. Thérèse Decker sävelsi laulun Slumra o slumra Ada Linsénin muistolle.
Yhtyeen ohjelmistossa tärkeä rooli oli myös luontokuvauksisilla mieskuorolauluilla. Tästä hyvänä esimerkkinä on ruotsalaisen Adolf Fredrik Lindbladin En sommarafton, joka oli Suomessa tunnettu nimenomaan mieskuorolauluna, mutta se soveltui hyvin myös naiskuoron laulettavaksi. Laulu on sävelletty 1863, joten se kulkeutui Suomeen hyvin nopeasti.
Muista ulkopuolisista tukijoista tärkeimpiä olivat Karl Johan Moring, Ernst Fabritius ja Fredrik Pacius. Vår föreningin jäsenet olivat alun perin tutustuneet toisiinsa nimenomaan Moringin johtamassa sekakuorossa, ja Moring tuki sen piirissä syntyneen naiskuoron toimintaa aktiivisesti säveltämällä (mm. Tidigt om morgonen) ja sovittamalla mutta myös mahdollistamalla erilaisia esiintymistilaisuuksia. Fabritius sävelsi Vår föreningille kaksi laulua (myös laulun Vintervisa) jo yhtyeen ensimmäisenä toimintavuonna. Yliopiston musiikinopettajan, Fredrik Paciuksen lukuisat todistukset Vår föreningin laulamisen tasosta kertovat yhtyeen laulun tasosta ja hänen yksinlauluistaan tehdyt sovitukset (mm. Slummersång) kuuluivat ohjelmistoon olennaisena osana.
Paciuksen Fridsböner i aftonens lugn Vår förening esitti Zachris Topeliuksen hautajaisissa 20.3.1898. Sen oli sovittanut Paciuksen seurajaa yliopiston musiikinopettajana eli Richard Faltin.”